Makkarakosken sahamuseo

Makkarakosken sahamuseossa Ahlströmin ruukissa pääset tutustumaan sahalaitoksen koko historiaan ja elinkaareen: saha toimi ensin vesivoimalla, sitten höyryvoimalla ja lopuksi sähkövoimalla – vastaavaa sahaa ei todennäköisesti löydy muualta Euroopasta. Ahlströmin ruukki on osa European Route of Industrial Heritage (ERIH) verkostoa. 


Ruukin sydämessä, Makkarakoskella sahattiin yli 200 vuotta. Vuoden 1875 tulipalon jälkeen nykyinen sahalaitos rakennettiin uudelleen jo samana vuonna, ja kun toiminta päättyi 1956, alkuperäiset 1800-luvun lopun koneet ja laitteet jäivät paikoilleen.

Kun ovet avautuvat, tunnelma vie suoraan “työpäivään”, menneisyyteen – vain työntekijät puuttuvat. Lienevätkö tauolla?

Miten museoon pääsee ja milloin se on auki

Sahamuseoon tutustutaan vain opastetulla kierroksella – joko yleisökierroksella tai ryhmien omalla tilauskierroksella. Yleisökierrokset ovat suomeksi, mutta myös englanninkieliset ovat tervetulleita mukaan. Yleisökierroksissa on talvitauko marras-huhtikuun välillä, mutta ryhmille on saatavilla tilauksesta kierroksia myös talviaikaan.  Kierroksen kesto on noin 50-60 minuuttia. 

Huomioithan, että näyttelytila ei ole esteetön. Näyttelytilassa on portaita. 

Lähtöpaikka: yleisökierrokset lähtevät Ahlström Voyage -näyttelyn yhteydestä. Samassa paikassa on myös lipunmyynti, museokauppa ja wc-tilat. Kesäaikaan tiloissa on avoinna myös Café Voyage, jossa voi nauttia suolaisista ja makeista leivonnaisista, ruukin kahvista, teestä ja virvokkeista sekä jäätelöstä. Kahvilassa on myös anniskeluoikeudet.  

Varaa paikka ennakkoon: suosittelemme varaamaan kierroksen etukäteen verkkokaupasta. 

Pääsymaksu 22,00 €/hlö
Verkkokaupasta etukäteen ostettuna 20,00 €/hlö.

Ruukin yleisökierroksilla käy myös Museokortti tai Epassi. Jos käytät Museokorttia, käytä verkkokaupan varauksessa kampanjakoodia MUSEOKORTTI.

Museokorttia voi käyttää kierroksella maksamiseen vain kerran päivässä (1 käyntikerta/päivä). Toiselle kierrokselle on alennettu hinta.


Tee vierailusta pidempi

Yleisökierros on helppo yhdistää muihin ruukin elämyksiin.
Suosittelemme esimerkiksi tällaista kokonaisuutta: