Historia

Ruukin varhaishistoriaa 

Noormarkku mainitaan ensimmäisten kerran lähteissä vuonna 1402, jolloin Suomen ensimmäinen arkkiteini Heikki Maununpoika lahjoitti Turun tuomiokapitulin arkkiteinipöydälle tilansa Noormarkusta. Seuraavina vuosisatoina Noormarkun tilojen omistajat vaihtuivat useita kertoja. 

Vuonna 1795 Herrgårdin ja Tommilan kantatilat sekä niihin liitetyt kuusi vero- ja augmenttitilaa ja kaksi sahalaitosta siirtyivät kaupan myötä kenraaliadjutantti Carl Constantin de Carnallille, josta myöhemmin tuli myös Vaasan läänin maaherra.

Ahkerasti maita hankkinut de Carnall päätti perustaa Herrgårdin rustholliin rautaruukin, ja hän sai vuonna 1806 tilalleen Ruotsin Vuorikollegiolta privilegion yhdelle kankirautavasaralle ja kahdelle ahjolle. Noormarkun ruukki oli viimeinen Ruotsin vallan alla Suomeen perustettu rautaruukki. 

Tukinuittoa Merikarvian Lankoskella. A. Ahlström, historiallinen kuva-arkisto.

Ahlströmin omistukseen

Vuonna 1864 Noormarkun ruukki tiloineen siirtyi porilaiselle kauppiaalle Karl Johan Lönegrenille, joka kunnosti mm. heikosti toimineen Makkarakosken sahan. Lönegrenin jouduttua taloudellisiin vaikeuksiin tuli Noormarkun ruukki pakkohuutokauppaan vuonna 1870, josta sen osti maa- ja metsäalueineen merikarvialainen liikemies Antti Ahlström. 
Noormarkun ruukki oli uudelle omistajalleen siirtyessään varsin huonossa kunnossa, sillä sen edellisillä omistajilla ei ollut taloudellisia resursseja ruukin ylläpitoon, saati sen kunnostamiseen. 

Antti Ahlström (1827-1896) oli aloittanut liiketoiminnan vuonna 1851 Merikarvian Lankoskella, jossa hän isännöi ensimmäisen vaimonsa Anna Margaretha Liljebladin kotitilaa. Vauraaseen taloon kuului mylly, lumppupaperitehdas, keramiikkapaja sekä osuus Lankosken sahasta.

Seppä takoo ahjosta tullutta rautaa melto- eli kankivasaralla Ruotsinpyhtäällä. A. Ahlström, historiallinen kuva-arkisto.

Ruukin siirryttyä Ahlströmin omistukseen alettiin rautaruukkia kunnostaa ja laajentaa. Vanhat ahjot korvattiin kahdella Franche-Comté-ahjolla ja lisäksi hankittiin meltorautavasara ja kaksi kankirautavasaraa. Samalla uusittiin koko pajarakennuskin. Ruukin teollisuuslaitoksilla oli epäonnea, sillä saha paloi vuonna 1875, ja paja peräti kahdesti vuosina 1883 ja 1893, joten sekä saha että paja jouduttiin rakentamaan uudelleen. Viimeisen palon jälkeen paja päätettiin rakentaa kivestä. 

Nämä molemmat vanhat teollisuusrakennukset ovat edelleen olemassa Makkarakosken varrella, ja niihin pääsee tutustumaan opastetuilla tilaus- ja yleisökierroksilla. 

Noormarkunjoen Makkarakosken miljöö. Vasemmalta oikealle entinen pesularakennus, paja (nyk. Ahlström Voyae -näyttely), vesivoimalaitos ja Makkarakosken sahamuseo.

Tutustu Ahlström Ruukin historiaan paikan päällä

Makkarakoskella voit tutustua sekä sahamuseoon että vanhaan pajaan, jossa toimii Ahlström Voyage -näyttely. Ruukkialueella on myös kolme merkittävää suvun asuinrakennusta, joista tunnetuin on Alvar Aallon suunnittelema Villa Mairea.

Arkkitehtonisesti merkittävä kokonaisuus 

Ahlströmin perhe asettui Noormarkkuun vuonna 1870 eli yli 150 vuotta sitten. Reilun 60 vuoden aikana rakennettiin ruukkialueelle kolme merkittävää suvun asuinrakennusta eli Isotalo (1881, Evert Lagerspetz), Havulinna (1901, Gustaf Adolf Lindberg) ja maailmankuulu, Alvar ja Aino Aallon suunnittelema Villa Mairea (1939) sekä runsaasti muita merkittäviä rakennuksia, kuten Pääkonttori (1916, Emil Fabritius ja Valter Jung), Noormarkun Klubi (1924, Karl Lindahl), virkailijahuvilat ja osa työväenasunnoista. 

Antti ja Eva Ahlströmin perilliset jatkoivat liiketoiminnan kehittämistä, ja 1900-luvun aikana yhtiöstä kasvoi kansainvälinen kemiallista ja mekaanista metsäteollisuutta sekä konepaja- ja lasiteollisuutta harjoittava monialayritys. Kotimaan suurteollisuus keskittyi lähinnä Itä- ja Etelä-Suomeen. Suuryritystä hallinnoitiin Noormarkun Pääkonttorilta aina vuoteen 1966 asti, jolloin organisaatiouudistus siirsi osan pääkonttoritoiminnoista yhtiön Helsingin konttorille. Noormarkku säilyi kuitenkin emoyhtiön virallisena kotipaikkana aina vuonna 2001 tehtyyn yhtiön jakautumiseen asti.

Nykyään Makkarakosken saha toimii sahamuseona, ja vanha paja palvelee näyttelytiloina Ahlström Voyage -pysyväisnäyttelylle. Virkailijahuviloista on suuri osa kokous- tai vierastaloina. Yhdessä ruukkialueen rakennukset niihin liittyvine puutarhoineen muodostavat varsin näyttävän ja mielenkiintoisen kokonaisuuden, josta ruukin omistava A. Ahlström Kiinteistöt Oy huolehtii edelleen pieteetillä.  

Pääkonttori (Emil Fabritius, ja Valter Jung, 1916).

Arvokas teollisuusperintökohde

A. Ahlström -yhtiön tarina on merkittävä osa suomalaista teollisuus-, arkkitehtuuri-, taide- ja designhistoriaa. Upeaa ruukkialuetta sekä Ahlströmin sen kunnossa pitämiseksi tekemää pitkäjänteistä työtä arvostetaan, sillä Ahlström Ruukki (Noormarkun ruukki) on Museoviraston määrittelyn mukaan valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö (RKY). 
 
A. Ahlströmille on myönnetty Satakunta-mitali sen tekemästä työstä kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden Noormarkun ja Kauttuan ruukkialueiden säilyttämiseksi ja ylläpitämiseksi. Teollisuusperintöseura puolestaan myönsi Ahlströmille Teollisuusperintöpalkinnon Makkarakosken sahan museoinnin ja Ahlström Voyage -näyttelyn rakentamisen ansiosta vuonna 2015. 
 
Ahlström Ruukki Porin Noormarkussa on osa kahta Euroopan Neuvoston virallista kulttuurireittiä. European Route of Industrial Heritage (ERIH) yhdistää merkittävimpiä teollisen historian kohteita ja Alvar Aalto Reitti puolestaan yhdistää Alvar Aallon arkkitehtitoimiston suunnittelemia kohteita arkkitehtoniseksi kulttuurireitiksi Euroopassa.

A. Ahlström 175 -juhlalogo

Vuonna 2026 Ahlström juhlii 175-vuotista taivaltaan 

175-vuotisjuhlavuottaan viettävä Ahlström on kasvanut kansainväliseksi suuryhtiöksi, jonka juuret ovat Ahlström Ruukissa – yhtiön ja omistajasuvun muistin ja jatkuvuuden paikassa.

Ahlström Ruukki Porin Noormarkussa on keskeinen osa tätä pitkää ja merkittävää tarinaa, jossa teollisuus, arkkitehtuuri, muotoilu ja kulttuuriperintö kietoutuvat ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi.


Tutustu Ruukin historiallisiin kohteisiin ja reitteihin